torstai 27. kesäkuuta 2013

Karhunpoika sairastaa..

Torstai se ei alkanutkaan meillä niin onnistuneesti kuin olisi voinut toivoa.. Kai se jotenkin pitää laittaa balanssiin muuten hyvin menevä viikko.. Samperilla on jotain häikkää jossain -mahassa, sisäelimissä -jossain. Mitään tietoa ei vielä ole, sitä odotellessa.

Kaikki alkoi siitä, että aamulla herättyäni huomasin jokapaikan olevan oksennuksessa. Sitä oli Paljon. Luulin määrästä päätelleen että oksentelija on ollut hoitokoiramme Sirius, mutta hetken päästä huomasin Samperin. Se kyyhötti nurkassa täristen ja silmiään kiinni pitäen. Kuitenkin se hieman virkosi kun heräsin päästämään koiria ulos, kävi jopa ulkonakin (ei oksentanut enää). Näytti hetken että kaikki on ihan kunnossa. Tilannetta kiristi vielä oma puhelimettomuuteni joten otin yhteyttä facebookin kautta Päiviin joka lupasi tuoda mahaa rauhottavia vippaskonsteja sekä tankoparsaa mahdollisten luupiikkien varalle.

Jätkäthän söi eilen kesäpäivätalkoiden ajan luita -joten ajattelin automaationa että luupiikki siellä varmaan on. Päivi ehti kaartaa pihaan samperin kunto romahti, se meni ihan liian vaisuksi eikä oikein noteerannut mitään -niimpä siitä soittelemaan eläinlääkäreille hullun kyytiä. Ja niinkuin aina kiireellisissä tapauksissa -sitä eläinlääkäriä ei saatu mistään kiinni. Kaikki lähipaikkakunnat Päivi soitteli ja viimein saatiin aika Seinäjoelle Nurmoon. Ei muutaku ovet kiinni, samperi ja sirius autoon ja menoksi..

Paikalle päästyämme otettiin verikokeita ja kuvattiin mahan sisältöä. Mitään ei kuitenkaan näkynyt joten Samperille annettiin varjoainetta paremman kuvan saamiseksi. Varjoaine ehti olla samperin sisuksissa ehkä pari minuuttia kun se lensi takapäästä ulos, tässä vaiheessa eläinlääkäri huolestui todella Samperin kunnosta. Selvää oli, että niin korkeilla tulehdusarvoilla tulehdus ei ole voinut eilen alkaa joten sillä mitä se on eilen syönyt ei ole mitään merkitystä, koko tilanne johtuu jostain aivan muusta, kukaan ei vaan tiedä yhtään että mistä.

Samperi sai liudan oloa helpottavia piikkejä ja napit mukaan jotta saataisiin tulehdus laskemaan myöhempiä kokeita varten. Mikäli aamulla olisi samanlainen malli -kiidettäisiin leikkaukseen. Sitä, että miksi, mistä jne.. ei mulle kuitenkaan koskaan täysin selvinnyt (vihaan joidenkin eläinlääkäreiden tapaa selittää sanoilla joita maallikko ei ymmärrä!). Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt!

"EPIKRIISI
Eilen syönyt possun luuta ja normaalia ruokaa. Nyt ei halua syödä ja on oksennellut eikä halua liikkua. Hieman on ripulia tullut, mutta muuten ei ole ulostanut. Pienessä verenkuvassa tulehdusarvot on koholla, mutta muuten arvot normaalit.

RTG abdomen:
Ei muutoksia.
Annoimme samperille varjoainetta ja primperania, jonka jälkeen otimme uudet rtg:n, Varjoaine kulkee hyvin lävitse.
Kävi ulostamassa melkein heti varjoainetta.

Annetaan antibioottikuuri Tylosin 240mg annoksella puolitoista tablettia aamuin illoin 10pvn ajan. Lisäksi promax -tahna jota annostellaan pakkauksen ohjeen mukaan + Oralade juoma.

Aloitetaan Samperille paasto.
Tänään ja huomenna pelkästään vettä ja Promax tahnaa. Keitetään riisiä ja kanaa joka annostellaan pieniä annoksia useita kertoja päivässä 7pvn ajan. 7Pvn jälkeen aloitetaan sekoittamaan suolistoystävällistä ruokaa kanan ja riisin joukkoon. Kun pussin pohja näkyy niin aletaan sekoittamaan Samperin omaa ruokaa klinikalta saadun ruoan joukkoon ja vaihdetaan ruokavalio asteittain normaaliksi.

Lisäksi antepsin puolitoista pussia aamuin illoin 5pvn ajan.

Olkaa yhteyksissä mikäli Samperin vointi muuttuu huonommaksi."

Tällä hetkellä kaikki kuitenkin hyvin ♥

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Rähinäryhmä kiittää palautteestasi!
Valvonta käytössä että huomataan kaikki kommentit :)