maanantai 7. lokakuuta 2013

Nykimättä loppuun asti!

treenihaaste 5
Osallistuessasi haasteeseen, kopioi ylläoleva kuva postaukseesi ja linkitä tähän postaukseen.

Neljä treenihaastetta on nyt takana ja avaimet kauniiseen lenkkeilyyn on käsissänne. Kauniisti hihnassa kulkeminen on yleisimpiä ongelmia koirankoulutuksessa mutta vain siksi että lenkkeilyn peruskoulutus puuttuu monelta koirakolta. Ajatellaan että lenkkeily on yksi pieni osa koiranelämää mutta niin se ei silti ole. Vaikak lenkkeily meille ihmisille tarkoittaa hyvin yksinkertaista asiaa, nätisti kävelyä tien vasemmalla puolella ilman kiskomista -on se koiralle enemmän ennenkuin opetamme sen käyttäytymään haluamallamme tavalla.

Kaikki nopeasti liikkuvat asiat, muut koirat ja ihmiset ovat koiralle luontaisesti ärsykkeitä jotka kehoittavat sitä reagoimaan (valitettavasti eritavalla kuin usein haluaisimme), aikaisemmat treenihaasteet ovat kertoneet koirallesi miten sinä tahtoisit sen käyttäytyvän erilaisissa tilanteissa. Kontaktin ottaminen erilaisissa ärsykkeissä, lähellä pysyminen erilaisten ärsykkeiden läsnäollessa ja ärsykkeiden nähdessä sen kannattaakin ottaa kontaktia sinuun. Yksinkertaisia asioita mutta vaikuttavat koiraan enemmän kuin uskoisimme!

Mikäli kaikki aikaisemmat treenihaasteet on harjoiteltu, seuraavan kahden viikon treeni "Nykimättä loppuun saakka" on melko yksinkertainen! Koirahan ottaa sinuun kontaktia sinuun innokkaasti, sitä on palkattu lähellä pysymisestä ja sillä on ainakin aavistus miten toimia uuden ärsykkeen tullessa lähelle.

Kuva Anders Hallgren: Iloinen tottelevainen koira, s.43
Koulutus on muuttunut hurjasti vuosien saatossa! Ylläoleva kirja on kirjoitettu 30vuotta sitten jolloin nykiminen on ollut osa hihnakäytöksen opettamista ja ehkä siksi se onkin juurtunut jokaisen meidän päähämme niin syvälle. Hihnasta nykäisy on jollain tapaa luonnollinen reaktio joka tapahtuu aina koiran kiskoessa. Kyseinen toimintamalli ei kuitekaan opeta koiralle juuri mitään (miksi sitä tehtäisiin muuten vuodesta toiseen?) ja aiheuttaa koiralle merkittäviä ongelmia niskassa ja vetävän koiran painopisteen ollessa edessä siirtyy jännitys koko kehoon luoden erilaisia jumeja lihaksistoon. Jos koiraa lenkitetään vaikka tunti päivässä ja nykäisyjä tulee neljä tänä aikana, tekee se vuodessa 1 460 nykäisyä niskaan, aika paljon turhaa rasitetta.

Nyt lopetetaankin nykiminen ja aloitetaan kahden viikon kokeilu ilman nykimistä!

Älä palkkaa koiraa vetämisestä vaan poista asia mitä se tavoittelee vetämisellä. Usein koiralle jo eteenpäin liikkuminen on palkka vetämisestä, pysähdy ja jatka matkaa vasta kun hihna löystyy. Älä vaadi siltä istumista vaan yksinkertaisesti löysää hihnaa jotta koira oppii yhdistämään että kun paine kaulassa katoaa, liike jatkuu.

Jos koiran nenä painuu maahan samantien kun liike pysähtyy, lyhennä hihnaa niin että se ei ole kireällä mutta koira ei saa päätään maahan saakka. Kun koiran pää on ylhäällä voit antaa sen palkaksi haistella vaikkapa maata (saa haistaa tms. käsky). 

Ole ennalta-arvaamaton ja opeta koiraasi seuraamaan sinua! Tee innokkaasti käännöksiä, kulmia ja palkkaa koiraa nätistä käytöksestä (namit, leikki). Muista, että useimmiten kävelytielläkin on tilaa pitää hauskaa lenkeillä!

Liiku reipasta tahtia vaikka keskitytkin tarkemmin koirasi käytökseen. Useimmiten lenkkeilyharjoituksissa kävely muuttuu etanan tasolle jolloin koira kyllästyy -pidä siis vauhtia yllä ja laita koirasi keskittymään muin tavoin esimerkiksi niillä käännöksillä ja erilaisilla vauhdin muuttamisilla. Palkkaa koira jokaisesta kontaktista minkä se tarjoaa!

Jos näet edessä liian suuren haasteen (toinen koira, pyöräilijä, lapset..) -toimi! Älä yritä haukata liian suurta palaa kakusta vaan ota välimatkaa, vaihda suuntaa ja ohita erilaiset ärsykkeet vasta kun tiedät miten koirasi luultavasti tilanteessa käyttäytyy ja pystyt ottamaan sen huomion. Voit myös vastaehdollistaa koiraa koko ärsykkeen näkemisen ajan jonka jälkeen lenkki jatkuu jälleen.

Ennenkaikkea, tee lenkeistä sen pituisia että myös sinä jaksat keskittyä lenkkeilyyn nykimättä hihnasta.

Apuja ja kommentteja tämän viikon haasteesta otetaan mielellään kommenttilootaan, osallistuitpa haasteeseen koska tahansa! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin ja autan parhaani mukaan mikäli teillä on ongelmia haasteen suorittamisessa. Onnea haasteeseen :)!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Rähinäryhmä kiittää palautteestasi!
Valvonta käytössä että huomataan kaikki kommentit :)